Valikko Sulje

Kiertueterveisiä

Olemme viikko sitten, to 29.9.2022, aamulla lähteneet Vantaalta. Kilometrejä on kertynyt auton mittariin tähän mennessä yli 2000 km. Mukana ovat olleet Gennadi Shaulov ja tulkki Harri Junnila, Ritva ja Reijo Kujansuu sekä Pentti Aho kuskina ja Riitta Aho.

Olimme Rauhan majatalossa Kajaanissa pari päivää ja siellä oli seminaari ”Huutavan lähteestä” viiden kokouksen verran. Sunnuntaina olimme Sallan ja Kuusamon helluntaiseurakunnissa. Tiistaina vierailimme Pellon helluntaisrk:ssa ja keskiviikkona Kemijärven helluntaiseurakunnassa. Joka tilaisuudessa olemme saaneet kokea Pyhän Hengen murtavaa läsnäoloa. Pyhä Henki on koskettanut ihmisiä kaikissa seurakunnissa. Me olemme vain ihmetellen katselleet, mitä Herra tekee ja ylistäneet Jumalaa. 

Siinä vaiheessa, kun matka oli vasta suunnitteilla, rukoilimme matkan puolesta. Herra antoi näyn autoista, joiden yllä oli käsi sekä ympäri Suomea paikoista pohjoisesta etelään, joiden yllä myös oli käsi. Raamatun paikka, joka saatiin tähän tilanteeseen oli Neh.2:8, jossa puhutaan Herran hyvästä kädestä ja sen olemisesta matkan yllä koko matkan. Olemme jatkamassa matkaa 7.10.2022 Rovaniemen seudulle kokouksien pitoon. 

Terveisiä lähetti tiimiläinen Riitta Aho. Kuvia matkalta on artikkelin lopussa.

Kiertue jatkuu. TERVETULOA MUKAAN!

Päivitämme myös Uskon tie ry:n fb-sivuille uusia kokouksia.

13.10. PIEKSÄMÄKI Vapaasrk lähetysilta klo 18. Koulukatu 12

15.10. KALAJOKI Vapaasrk klo 18. Verstastie 1 b

16.10 SIEVI Helluntaisrk klo 11. Haikolantie 30. OULAINEN rukouspiiri klo 17

18.10. PETÄJÄVESI Baptistisrk klo 18. Suutarintie 5

21.10. KUOPIO lääninvankila

22.10. JUUKA vankila

23.10. JUUKA Suoja klo 15. Kirkkotie 4.

24.10. JOENSUU Kohtaamisen kahvila klo 14. Kauppakatu 23 b

HAMMASLAHTI Honkavaaran perinnepiha klo 18. Rekivaarantie 22

26.10. LAPPEENRANTA Vapaasrk Muurinaukossa ja Se löytyi -rukousilta klo 18. Koulukatu 28 C

29.10. LOVIISA Alfa&Omega klo 15. Brandensteininkatu 19

30.10. VANTAA Liesikappeli Israel-tilaisuus klo 16. Liesikuja 7

31.10. HELSINKI MALMI lut.srk rukouspiiri klo 17.30. Kunnantie 1

2.11. HELSINKI VUOSAARI Vapaasrk Israel-rukousilta klo 18.30. Vuosaarentie 10

5.11. TURKU Toivon srk klo 16 ja 18. Eerikinkatu 4

6.11. TURKU Toivon srk klo 16 ja 18. Eerikinkatu 4

Kemijärven helluntaiseurakunnassa 5.10.
Rauhan Majatalo, Kajaani 29.9.-1.10. Seminaari Huutavan lähde.
Jeesus on huutavan lähde, ainoa, joka voi tyydyttää janomme.
Sallan helluntaiseurakunta 2.10.
Tiimiläiset Rovaniemellä 8.10. Venäläinen srk jakoi Rovaniemen kirkolla soppatykkikeittoa. Oli kiva seurata venäläistä srk:aa toiminnassa. Ylistys oli mahtavaa.